tiistai 1. huhtikuuta 2014

Hair Bible tulee!



Perjantaina 28.3. juhlittiin Mariela Sarkiman Hair Biblen julkistusta ravintola Tres bonesissa. Heti aamusta nautittiin lehdistöaamiainen, iltapäivällä oli kutsuvierastilaisuus bloggareille ja vielä illalla avoimet after work -bileet. Ohjelmaa riitti siis koko päiväksi!
 
Lehdistötilaisuuden juonsi Kristiina Komulainen, hiuksissaan yksi Marielan luottokampauksista, banaaninuttura. Illalla Marielan ja Marielan tiimin pikakampauksista pääsivät nauttimaan kaikki halukkaat. Innokkaita riitti ja jonoa oli vielä aivan tilaisuuden lopussakin! Mukaan oli kutsuttu kaikki kirjan mallit eli 84 naista, joista suurinta osaa ei ollut ennen ammattimaisesti kuvattu.
 
Jos kampaus jäi tällä kertaa saamatta, löydät kaikki Marielan parhaat vinkit Hiusraamatun sivuilta. Kirja on mitä paras apu uuden lookin suunnittelussa. Ilmeisesti täällä toimituksessakin moni suunnittelee uutta ilmettä näin keväällä  ainakin siitä päätellen, kuinka moni on käynyt ennakkokappaleita toimittajan pöydältä lainaamassa.
Mariela pääsi myös tositoimiin: ratkomaan suomalaisten naisten hiuspulmia. Hanna Gullichsenille käherrettiin rennot beach-kiharat, Noora Shinglerille tehtiin hiustenkasvattajan pelastuskampaus, Sikke Sumarin hiuksiin lisättiin tuuheutta tupeeraamalla (tupeeraus TYÖNNELLÄÄN, ei hakata, ettäs tiedätte, ja sitten lämpölukitaan muotoiluraudalla) ja Janina Fryn ponnarin päälle syntyi näppärä työpäivän jälkeen äkkiä illalliselle -nuttura. Ja kaikki nämä muutamassa minuutissa!








Marielaa voi käydä moikkaamassa Helsingin Sokoksella 5.4. asti, sillä siellä on käynnissä We love Hair Bible -tapahtuma koko viikon.
 
Hair Bible ilmestyi 31.3. ja on yksinmyynnissä Sokoksilla 14.4. asti, sen jälkeen saatavilla kaikkialta. Hair Bible on Mariela Sarkiman toinen kirja, huippusuosittu Make up Bible ilmestyi vuonna 2011.
 
Lisätietoa kirjoista ja Marielasta:
 

 
Teksti ja kuvat: Toimitus/Jenni

Ei kommentteja: