perjantai 30. toukokuuta 2014

Jihaa, nyt juhlitaan!


Suomessa kevääseen ja kesään kuuluvat iloiset juhlat. Nuoret saavat valkolakkinsa tai valmistuvat ammattiin ja rakastavaiset sanovat toisilleen ”tahdon”. Moni rospuuttoaikana syntynytkin siirtää mielellään merkkipäiväjuhlallisuutensa aurinkoiseen aikaan, jolloin kemut voidaan pitää ainakin sään salliessa paljaan taivaan alla.

Ennen juhlat etenivät valmiiksi määrätyn kaavan mukaan, mutta nykyään sitä muunnellaan yhä vapaammin. Jos juhlakalu haluaa lakkiaisiin japanilaisen tai meksikolaisen teeman, kukaan ei estä sitä toteuttamasta. Liiallisen stressin kasaamista ja h-hetkeen saapumista rättiväsyneenä on kuitenkin syytä välttää. Jos kotitaloustaitosi eivät riitä, etene kevyen kaavan mukaan ja tarjoa vaikka vain pikku suolapaloja, mansikoita ja kuohuviiniä (mutta kerro tämä jo kutsussa, etteivät vieraat saavu paikalle masu murisevana). Tai palkkaa hyvä pitopalvelu.




Myös vieras voi uudistaa perinteitä. Vaikka vanha tapa onkin tuoda ylioppilaalle pitkävartisia ruusuja, kukaan ei kiellä vaihtamasta niitä vaikka valkoiseen orkideaan mikäli tiedät sen sankaria ilahduttavan. Lahjojakin sopii päivittää tälle vuosituhannelle. Harva nuori tajuaa, mihin he tulevat hopeista liemikauhaa tarvitsemaan eikä sen tarve yleensä ole selvinnyt vielä aikuisillekaan. Sen sijaan tyylikäs, kehystetty grafiikanlehti sopii jo opiskelijaboksin seinälle.



Juhlapukeutuminen muuttuu muodin mukana, mutta joistakin asioista on silti syytä pitää kiinni. Tyylikkäällä asulla ei varsinaisesti koreilla, vaan kunnioitetaan tärkeää päivää. Mottitalkoisiin sopivat releet, kuten lippalakki, reisitaskusortsit ja muovisandaalit sen sijaan julistavat, että tulit vain paikalle piipahtamaan sen aikaa, mitä hyyskän tyhjennykseltä ennätit. Miehille hyvä valinta on vaikka irtotakin ja suorien housujen yhdistelmä, naiselle tyylikäs mekko tai housupuku. Niiden tyyliä ja asustamista muunnellen saat kyllä tuotua omaa tyylinäkemystäsi esiin.

Jos järjestät juhlat, lähetä kutsu viimeistään 2−3 viikkoa ennen juhlia, mielellään vielä aikaisemmin mikäli vain voit. Kutsukortti on aina juhlavin vaihtoehto, mutta kyllä kuvin höystetty, sähköpostilla lähetetty pdf-kutsukin aina tekstiviestit hakkaa. Viimeksi mainitut sopivat lähinnä grillijuhlista muistuttamiseen, Facebook-kutsut taas pihamyyjäisistä viestittelyyn. Pyydä aina ilmoittautumista tiettyyn päivään mennessä ja tietoa erityisruokavalioista. Vieraan taas kannattaa vastata kutsuun mahdollisimman ripeästi isäntäväen stressiä lievittääkseen.

Täydellisen onnistuneet juhlat eivät synny kaikkien aikojen lautasliinataitteluista tai tornimaisena korkeuksiin kohoavasta kakusta. Resepti on yksinkertaisempi, sillä siihen kuuluvat hyvä tunnelma, elävät keskustelut ja vieraiden halu jakaa elämän ikimuistoinen hetki isäntäväen kanssa.

Kun kaamoskauden juhlat lähestyvät, kirjani Etiketti (WSOY) onkin ilmestynyt jo syyskuussa. Voit myös seurata ajatuksiani etiketistä ja tyylistä Ms. Style -blogistani Anna-lehden nettisivuilta.

Lämpimin terveisin
Mirva

FT Mirva Saukkola on toimittaja, kirjailija ja konsultti, joka on hulluna muotiin ja tyyliin. Hän on perehtynyt eri maiden etiketteihin vietettyään työnsä ja opintojensa vuoksi paljon aikaa niin Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Italiassa kuin Yhdysvalloissakin.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kiireetöntä oloa



Kevääni on mennyt kiireisissä merkeissä, kun olen valmistellut käsikirjoitusta heinäkuussa julkaistavaan kirjaani Pohjois-Skandinavian vaellusreitit. Lisäksi olen suunnitellut ensi kesäksi useiden viikkojen mittaista vaellusta Keski-Norjan kansallispuistoihin. Vaelluskartat ovat levällään ympäri huonetta ja sen seinillä, useita norjankielisiä vaelluskirjoja on siellä täällä työpöydällä ja lattialla täynnä kaikenvärisiä tarralappuja, ja tekstinkäsittelyohjelman kursori liikkuu vinhasti kuvaruudulla.

Kaiken kiireen keskellä päätin yhdessä ystävieni kanssa lähteä viikonloppureissulle Pyhä-Häkin kansallispuistoon. Varasimme Poika-ahon varaustuvan, koska pitkän päivätaipaleen jälkeen on kiva päästä neljän seinän sisälle suojaan. Poika-ahon tuvan yhteydessä on myös sauna, joka vauhditti päätöstä.


Vaikka olen tottunut vaeltamaan karummissa vuoristo-olosuhteissa, viihdyn myös Etelä-Suomen metsiköissä. Pyhä-Häkin kansallispuisto on enimmäkseen suota ja mäkistä vanhaa männikköä. Puiston vanhimmat puut ovat 1500-luvulta. Merkityn reitin varrella on myös pari nuotiopaikkaa sekä ehdoton suosikkini, Kotajärvi ja sen rannassa uimalaituri.


Vaikka oli kylmä huhtikuinen päivä, päätimme käydä pulahtamassa järvessä. Aristelin aluksi mutta sitten muistin kaikki ne jäätikköjärvet, joissa olen käynyt uimassa muutaman vedon. Viimeksi viime syyskuussa Kebnekaisella, kun satoi räntää. Suosittelenkin sitä kaikille. Lyhyt pulahdus järvessä tai joessa huuhtoo päivän hiet pois ja virkistää verenkiertoa. Pään kastelemista en suosittele ainakaan jäätikköjärvissä.

Niin, kävin kuin kävinkin uimassa ja illalla vielä saunassa, jonka jälkeen laitoimme kynttilän- ja avotakan valossa illallista. Tunnelma oli harmoninen ja viipyilevä. Ei puuttunut kuin tuvan nurkassa istuva trubaduuri soittelemaan jotain vanhaa ja tuntematonta säveltä.

Seuraavana aamuna tapahtui jotakin merkillistä. Havahduin hiljalleen ulkoa kuuluvaan linnunlauluun. Silmittelin ja venyttelin jäseniäni ja nousin sängynlaidalle istumaan. Katselin tuvan seiniä kuin todellista maailmaa enkä edes muistanut koko kirjaa saati sen kirjoittamista.


Teksti ja kuvat: Harri Ahonen


Harri Ahosen kirja Pohjois-Skandinavian vaellusreitit ilmestyy heinäkuussa 2014.

perjantai 23. toukokuuta 2014

Askartele minikokoinen ylioppilaslakki


"Jo joutui armas aika ja suvi suloinen..."

Kevään koittaessa on aika laulaa Suvivirttä ja juhlistaa koulunsa päättäviä. Moni saa vihdoin asettaa päähänsä valkolakin.

Nukkekoti Väinölän vuosi
-kirjasta löytyy ohje herttaiseen valmistujaismekkoon. Tässä on pikaohje siihen, miten voit tehdä asuun sopivan valkolakin. Tietysti nukkekotimittakaavassa.








Nuken ylioppilaslakki

Tarvikkeet
- valkoista ohutta puuvillakangasta
- sakset
- pullonkorkki
- kumilenkkejä
- silitystärkkiä
- mustaa kangasta


Leikkaa valkoisesta kankaasta pyöreä pala. Halkaisijan tulee olla vähintään 50 mm, kokoa saa olla reilusti.

Valitse hattutukiksi pullonkorkki, joka on muodoltaan pyöreä. Myös jotkut huulirasvaputkilot ovat hyviä "hattutukkeja".

Aseta kangas korkin päälle niin, että rypytys asettuu tasaisesti ja kierrä korkin ja kankaan ympärille kumilenkki tiukasti.

Leikkaa mustasta kankaasta kapea suikale ja liimaa se lakin alareunaksi. Jos kangas on kovin rispaantuvaa, kannattaa sen reunat käsitellä ensin rispaantumisenestoaineella tai vesi-erikeeper-seoksella.


Leikkaa kankaasta myös lakin lippa ja liimaa paikoilleen.
Tärkkää lakki silitystärkillä ja anna kuivua.

Irrota lakki korkista ja leikkaa lopuksi ylimääräinen valkoinen kangas pois mustan nauhan alareunaa pitkin.

Lyyran voit tulostaa paperille ja liimata paikoilleen tai leikata foliosta pienen merkin lakin etuosaan.






Teksti ja kuvat: Maria Malmström Nukkekoti Väinölä

Maria Malmströmiltä on ilmestynyt kaksi nukkekotiaiheista kirjaa, Nukkekoti Väinölän tapaan (2012) ja Nukkekoti Väinölän vuosi (2014). Niissä esitellään Marian suurikokoinen nukkekoti Väinölä ja opastetaan perusteellisin ohjein ja kuvin, kuinka miniatyyrikokoisia nukkekodin esineitä voi valmistaa itse.



maanantai 19. toukokuuta 2014

Terveisiä Kaliforniasta!



 
Reipas, rakas raskaus -kirjani etenee merkki merkiltä. Tähän mennessä olen kirjoittanut melkein jokaista kirjaani jossain muualla kuin kotona. Mökillä Oulujärven rannalla, lukemattomissa kahviloissa, lentokoneessa, hotellin aulassa, Espanjassa rantabaarissa. Olen tullut siihen tulokseen, että arjen rutiinien rikkominen tekee kirjoittamiselle hyvää. Mitä vähemmän tavallisia arkipäivän puuhia on tehtävänä, sitä paremmin teksti luistaa. 

 


Juuri nyt puolivuotias poikani Julius nukkuu päiväunia hotellin sängyllä. Kolmen hengen perheenä reissaaminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Haave vauvasta ehti elää minun ja mieheni mielessä useamman vuoden ajan, läpi kipeän keskenmenon ja omien varsin hankalien terveysongelmieni. 

 

Ehdin kerätä paljon tietoa raskaudesta ja hedelmällisyydestä sinä aikana kun Julius oli vasta hento unelma, jonka toteutumisesta ei ollut takeita. Siksi halusin kirjoittaa kirjan: koen, että minulla on arvokasta jaettavaa muille samassa tilanteessa oleville.

 

Tämän kirja tulee matkakumppaniksi naiselta naiselle. En ole tämän aiheen asiantuntija, vaan ennemmin utelias tiedonkerääjä, jolla on taito pukea hankalia asioita helposti ymmärrettävään muotoon. 

 

Reipas, rakas raskaus kertoo hedelmällisyyden parantamisesta, hyvinvoivasta odotusajasta ja helposta synnytyksestä palautumisesta. Ne kaikki ovat mahdollisia, kun tiedämme vain miten ja toimimme tuon tiedon mukaan. Keinoja ovat puhdas ravinto ja elimistön ravinnevarastojen täydentäminen, stressinhallinta, hyvä uni, elimistöä vahvistava liikunta, parempi hormonitasapaino ja kehon lempeä puhdistaminen haitallisista aineista. 

 

Hedelmällisyys ja raskaus ovat arkoja aiheita. Mietin kirjoittaessani paljon niitä, jotka ovat tehneet ja tekevät kaikkensa, jotta uusi elämä saisi alkunsa. Miksi joillekin suodaan tuo onni ja toisille ei? Siihen en osaa vastata. En voi luvata kellekään, että kirjan oppeja noudattamalla raskaus on varma. Se ei ole koskaan varma. Uskon kuitenkin vahvasti, että raskauden mahdollisuudet paranevat, kun sekä tulevan äidin että isän elimistö on parhaassa mahdollisessa tilassa pienen ihmisenalun ensimetrejä ajatellen. 

 

Kaikkien kirjojeni kantava punainen lanka on ollut herättää toivoa siitä, että jotain nykyistä parempaa on olemassa. Toivottavasti myös tämä kirja antaa eväitä siihen. 

*** 
Kaisa Jaakkolan Reipas, rakas raskaus ilmestyy lokakuussa 2014.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Kinuskikissa viikon kokkina aamu-tv:n Makuja-osioissa!

Tällä viikolla maanantai-, keskiviikko- ja perjantaiaamuisin Kinuskikissa eli Sini Visa on ollut kokkailemassa Maikkarilla.

Maanantaina leivottiin seeprakakkua, keskiviikkona tehtiin fifty-fifty-piirakkaa ja perjantaina vuorossa ovat popcornit! Kaikki reseptit löydät Sinin uudesta kirjasta Kinuskikissan helpot suosikit.

Käy katsomassa ja kokeile kotona! Ainakin toimituksen Kati kehui seeprakakun helpoksi ja herkulliseksi.

Seeprakakku

Fifty-fifty juustopiirakka

Popcornkakku


Valokuva: Sini Visa (kyllä, Sini on tosiaan ottanut uuden kirjansa kuvat itse!)
Teksti: Toimitus/Jenni

maanantai 12. toukokuuta 2014

Voiko painoa hallita? -kirja vaati ponnisteluja


Kirjan kirjoittamisessa on monia vaiheita. Ensin tulee ne aavistuksenomaiset häivähdykset ideasta. Yleensä en kirjaa niitä muistiin, vaan jätän ne leijumaan ajatuksiini. Välillä aina päässä pöllähtää, ja idea pikku hiljaa kirkastuu.
Voiko painoa hallita? -kirjan lähtökohtana oli minulle tehty laihdutusleikkaus.  Okei. Kirjoittaisinko kirjan lihavuusleikkauksesta lääkärikirjamaiseen tyyliin? Kirjoittaisinko päiväkirjaa omasta elämästäni? Mitkä kaikki asiat kuuluisivat sellaiseen kirjaan?
Jos kirjoittaisin ”vain” lihavuusleikkauksesta, eikös se olisi aika nopeasti käsitelty? Kun en ole opiskellut lääketiedettä, en kai  voisi kirjoittaa uutta opasta sairaalloisen lihavuuden hoidosta.
Annoin ajatusten tulla ja mennä, mutta ryhdyin taas minulle tyypilliseen tapaan kirjoittamaan aiheesta katkelmia. En siis aloittanut kirjoittamaan kirjaa, en miettinyt rakennetta, tavoite oli saada aikaiseksi muistiinpanoja, joihin voisin palata. Syntyi Facebook-sivusto, jonne kirjoittelin tuntemuksiani leikkaukseen liittyen.
Kirjoittelin ahkerasti Facebook-sivustolleni, jotta saisin materiaalia myös kirjaa varten.
Olin kirjoittanut omasta elämästäni satoja liuskoja tekstiä. Kaikenlaista kaikkeen liittyen. Yhtenä päivänä päässäni taas pöllähti, jospa kertoisin kaiken. Jos kirjoittaisin auki oman tarinani, ja sen avulla yrittäisin kuvailla, miksi joillekin meistä käy näin. Tarinoita oli rompuilla, korpuilla, päiväkirjoissa, parissa blogissa, muistilapuilla ja erilaisissa kalentereissa. Onneksi olin perannut ne jo muutamaan otteeseen. Silti urakka oli kova. Aineistoa ei suinkaan ollut liian vähän vaan liian paljon.


Olin ollut kova avautumaan päiväkirjoille!

Mitäs sitten? Minun tarinani olisi tämä, onhan muitakin tarinoita. Lisäksi tarvitsin asiantuntijoita, olisihan kyse terveydenhoitoalan kirjasta, johon pitää saada ammattilaisten haastatteluja kirjallisten lähteiden jatkoksi. Pyysin ja sain ne haastateltavat, joita kirja tarvitsikin. Olin suunnattoman onnellinen!
Entäs muut kokemusasiantuntijat? Ensimmäisenä minulle tuli mieleen ystäväni Jenny. Tiesin hänen kamppailustaan syömishäiriön kanssa. Otin yhteyttä häneen, ilokseni Jenny suostui haastatteluun.
Kirja alkoi pikku hiljaa hahmottua. Sain käyttää sen tekemisessä omaa ammattitaitoani vapaana toimittajana, tietoasiantuntijana, arkistonhoitajana ja kirjailijana. Teos on tiivistelmä minun osaamistani ja elämääni.

Sain tukea ihanalta kustannustoimittajaltani Katilta, joka ymmärsi, että tämän kirjan tekeminen ei ollutkaan niin yksinkertainen juttu. Piti valita, karsia, karsia, karsia ja karsia. Kun kirjan tekstimassa oli vihdoin valmis, sain luovuttaa sen hyviin käsiin. Huippugraafikko Laura teki siitä niin luettavan paketin, etten olisi itse edes arvannut! Kirja on mahdottoman kaunis!

Kirjapaketin suloinen odotus päättyi vapun tienoilla.
 
Kirja ei ole laihdutusopas. Se sisältää puheenvuoroja lihavuus- ja syömishäiriökeskusteluun. Sen voi lukea alusta loppuun, keskeltä alkuun, sieltä täältä samoillen. 

Voit tarttua kirjaani huoletta, se ei syyllistä sinua. Se kysyy, mitä mieltä olet omasta ja läheisesi elämästä.




Sari Järn

  • Kirjailija, kolumnisti.
  • Syntynyt Vantaalla 6.8.1964.
  • Asuu Hirvensalmella avopuolisonsa ja kahden afgaaninvinttikoiransa kanssa. Kolme aikuista tytärtä.
  • Kirjoittanut kirjat Hiirestä puumaksi (Tammi 2012), Lupaan sulle ruusutarhan – 100+ asiaa naiseudesta (Tammi 2013). Huhtikuussa ilmestyi hänen uusin teoksensa Voiko painoa hallita? tietoa painonhallinnasta ja lihavuusleikkauksesta (Tammi 2014).
  • Työskentelee tällä hetkellä Taiteen edistämiskeskuksen puolivuotisella apurahalla. Kirjoittaa viihderomaania työnimellä Pörröistä rakkautta.
  • Kotisivut osoitteessa sarijarn.com. Seuraa Twitterissä @sarijarn

 

torstai 8. toukokuuta 2014

Toimitus testaa: Kevään paras kakku!



Tänä keväänä on ollut jo monta syytä juhlia, joten monta kakkua on tullut leivottua. Ja kaikki tätä samaa! Kun alkukeväästä toimitin Baking Instinct -kirjaa, ihastuin tähän mansikka-kuohuviinikakkuun. Enkä ole ainoa, sillä täällä toimistollakin kolme kakkua hävisi käden käänteessä (hitaimmat jäivät ilman), ja ainakin yksi syöjistä on jo valinnut tämän lapsensa ylioppilasjuhlakakuksi. Kokeile vaikka äitienpäiväkakuksi!

Resepti löytyy myös Elinan ihanaisesta Baking Instict
-blogista. Käy ihailemassa Eleanoran version kuvaa! Minä jouduin valitettavasti jättämään pistaasit pois koristelusta, koska mukana oli pähkinäallergikkoja.

Elina ja Eleanora pääsivät myös telkkariin viime viikolla. Voit käydä katsomassa heidän seikkalujaan Huomenta Suomen Makuja
-ohjelmassa täällä.


 
Mansikka-kuohuviinikakku
12 palaa

Pohja
1 pkt (260 g) Lu Bastogne -kanelikeksejä
110 g voita

Täyte
2 dl mansikkasosetta
1 dl makeaa kuohuviiniä
2 dl kuohukermaa
1 prk (200 g) maustamatonta tuorejuustoa
1½ dl tomusokeria
1 sitruunan kuori hienoksi raastettuna
2 rkl sitruunamehua
6 liivatelehteä
½ dl makeaa kuohuviiniä

Kiille
3 liivatelehteä
½ dl vahvaa mansikka- tai vadelmamehua
1½ dl makeaa kuohuviiniä

Koristeeksi
tuoreita mansikoita
rouhittuja pistaaseja

Pohja
Vuoraa irtopohjavuoka (halkaisijaltaan 20–22 cm) leivinpaperilla. Murskaa keksit monitoimikoneessa. Sulata voi kattilassa.

Yhdistä keksimurska ja voisula. Painele keksiseos tiiviisti irtopohjavuoan pohjalle. Nosta jääkaappiin kovettumaan 30 minuutiksi.

Täyte
Yhdistä kulhossa mansikkasose ja kuohuviini.

Vatkaa sähkövatkaimella toisessa kulhossa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Notkista sitten tuorejuusto sähkövatkaimella. Yhdistä kermavaahto, tuorejuusto ja tomusokeri.
 
Lisää mansikka-kuohuviiniseos. Mausta sitruunankuorella ja -mehulla. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa tomusokeria.
 
Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 minuuttia. Kuumenna kuohuviini kattilassa. Liuota kuohuviiniin kuivaksi puristellut liivatelehdet. Nosta kattila pois levyltä ja anna liivateseoksen hieman jäähtyä.
Lisää haalea liivateseos muuhun täytteeseen ohuena nauhana muovilastalla koko ajan sekoittaen. Kaada täyte keksipohjalle.

Peitä kakku ja siirrä jääkaappiin hyytymään 2–3 tunniksi.

Kiille
Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 minuuttia. Kuumenna mehu kattilassa. Liuota mehuun kuivaksi puristellut liivatelehdet. Nosta kattila pois levyltä. Lisää liivateliemeen kuohuviini. Anna liivateseoksen jäähtyä. Kaada se varovasti hyytyneen täytteen päälle.

Siirrä kakku peitettynä jääkaappiin vielä 1–2 tunniksi, jotta kiille asettuu.

Koristele kakku ennen tarjoilua mansikoilla ja rouhituilla pistaaseilla.
 


Kakun voi hyvin tehdä edellisenä päivänä valmiiksi ja koristella juuri ennen tarjoilua (tai voi senkin tehdä etukäteen). Yksiin juhliin olin varautunut liian monella kakulla, joten kokeilin myös pakastamista. Se onnistui melko hyvin, tosin kiille hiukan kärsi, joten se kannattaisi lisätä vasta pakastamisen jälkeen. Sulaminen huoneenlämmössä vei nelisen tuntia, joten kakku olisi kannattanut ottaa sulamaan edellisenä iltana jääkaappiin.

Elina Jyväksen Baking Instinct - Eleanora von Smöörin herkkujen aateliset ilmestyi helmikuussa 2014. Sen päähenkilönä seikkailee Elinan alter ego, sopivan vinksahtanut ja pelkkiämakeita herkkuja sekä kuohuvaa nautiskeleva aatelisneito Eleanora von Smöör. Tosielämässä helsinkiläinen Elina työskentelee Maku-lehden ruokatoimittajana.

Teksti ja kuvat: Toimitus/Jenni

Malja kirjalle!




























Kuvat: Toimitus/Jenni

Reseptin Eleanoran Garam masala -viipaleisiin löydät täältä.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Pipsa ikkunassa!



Pipsa Hurmerinta on tehnyt Stockmannin kilpailuun ihanan ikkunan! Videossa Pipsa kertoo myös kirjastaan. Voit käydä ihailemassa ja äänestämässä täällä:

http://www.stockanjuhlat.fi/pipsa/

Äänestämällä voi voittaa 1000 € lahjakortin!

tiistai 6. toukokuuta 2014

Saunaa ja hyvää ruokaa

Viime viikolla tupsahti tänne toimitukseen Saunakeittokirjan lämpimäinen. Alun alkaen idea kuulosti hieman erikoiselta: ai että ruoka tehdään saunassa. Ensimmäisten reseptien jälkeen jouduin kuitenkin toteamaan, että saunachefit Katariina ja Janne ovat aikamoisia velhoja. Kiukaalla, pesässä, kauhassa ja kuumavesipadassa syntyy laaja skaala herkkuja poronfileestä suklaakakkuun ja kotijuustoon.

Vesan ottamiin kuviin uppoutuu. Tuotahan se on, saunominen aikaa, lämpöä ja yhdessäoloa. Tuollaiseen saunaan pääsi mummun mukana. Tämähän on kuin se erämaakämpän sauna, jonka lauteille kaaduttiin, kun oltiin kävelty yhtenä päivänä kahden päivän matkat. Savusauna, juhannussauna, tettasauna talvella... Eivät ne tietenkään ihan samoja saunoja ole, mutta samanlaisia. Samalta ne tuntuvat.

Yhdelle kirjan kuvausreissuista Katariina, Janne ja Vesa päästävät meidät muutkin mukaan:




Saunakeittokirja pääsi myös Puoli seitsemään, käy kurkkaamassa! Kyllä noita söisi kesämökin rannassa.

Tai siis taidankin syödä noita kesämökin rannassa.

Teksti: Toimitus/Paula

Katariina Vuoren, Janne Pekkalan ja Vesa Rannan Saunakeittokirja löytyy kaupoista tämän tai viimeistään ensi viikon aikana.


maanantai 5. toukokuuta 2014

Muista äitiä!

Sateen ja rakeiden halkoessa toukokuista maisemaa on hyvää aikaa lorvia kivijalka- tai nettikirjakaupassa äitienpäivälahjaa etsien. Me toimituksessa kokosimme lahjavinkit joka äidille.
 
P.S. Tämä on otollinen tilaisuus ostaa lahjakirjat. Vielä ehtii ilmoittautua!
 
Toisinajattelijalle
 
Tuula Karjalainen: Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta (Tammi)
Virpi Marjaana Siira: Oma koppa. Ympyrä  - Virkattuja variaatioita (WSOY)
Tero Kartastenpää & Jani Timonen: Provo opas (WSOY)
Ella Räty & Hanna Marttinen: Suomalainen metsäpuutarha (Tammi)
Karita Tykkä: Raakaa ja makeaa. Herkullisimmat raakajälkiruoat (Tammi)


Tyylitietoiselle

Elina Jyväs: Baking Instinct (Tammi)
Mariela Sarkima: Hair Bible (Tammi)
Kaisa Koivisto & Uta Laurén: Suomalaisen taidelasin kultakausi (Tammi)
Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (WSOY)


Kesästä nautiskelevalle
 
Leena Nokela & Katja Hagelstam: Rakas kesäkoti (WSOY)
Pertti Koskimies: Suomen lintuopas (WSOY, myös iPad- ja iPhone-sovelluksena)
Donna Tartt: Tikli (WSOY)
Katariina Vuori, Janne Pekkala & Vesa Ranta: Saunakeittokirja (Tammi)

 
Puuhastelevalle

Sini Visa: Kinuskikissan helpot suosikit (Tammi)
Maria Malmström: Nukkekoti Väinölän vuosi (Tammi)
Helena Leppänen: Keräilijän aarteet. Muumilaakso Arabiassa (WSOY)
Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori (Tammi)
Johanna Vireaho, Kirsti Oksanen & Sari Tammikari: Onnellisen puutarhurin kesäkukat (WSOY)

Malja kirjalle ja kesälle 8.5.

Tervetuloa!