sunnuntai 31. elokuuta 2014

Pian koko Suomi leipoo!

Hyviä uutisia kaikille herkkusuille: viime syksynä alkanut Koko Suomi leipoo -ohjelma jatkuu syyskuussa toisen tuotantokauden jaksoin.

Tuomareiden Mika Parviaisen (vas.) ja Veli-Matti Ahvenharjun välissä ohjelman juontaja Anne Kukkohovi.  Veli-Matin jälkeen kilpailijat Tiia, Lotta, Lori, Anu, Janne, Ulla, Irma, Tero, Maria, Anne, Heidi ja Liisa.

Eikä siinä vielä kaikki! Tänä vuonna ohjelman lisäksi ilmestyy myös upea leivontakirja! Kirjaan kootaan kilpailun parhaat respetit sekä tuomareiden ja kilpailjoiden vinkit  onnistumiseen myös kotikeittiössä. Leivontakirja löytyy kaupoista marraskuussa.

Ohjelma alkaa MTV3-kanavalla 18.9. ja nähdään torstaisin  klo 20.05 alkaen. Ohjelmasta löydät lisää tietoa täältä.


Kuvat: Maru Lemmetty
Teksti: Toimitus/Elina

perjantai 29. elokuuta 2014

Brooklynin pojat


Tietokirjojen tekeminen on siltäkin kannalta mielenkiintoista, että harva kirjojemme tekijä on ammatiltaan pelkästään kirjailija. Heidän päivänsä kuluvat jossain aivan muualla kuin kirjoittajankammiossa. Tällä kertaa pääsin tutustumaan yhden kirjailijamme, Inderjit Kaur Khalsan, toiseen ammattiin. Hänen elokuvansa Brooklynin pojat on tänä viikonloppuna Espoo Ciné -festivaaleilla Premier-sarjassa. Inderjitin joogakirjan kuvauksiin kurkistettiinkin jo viime keväänä.
Brooklynin pojat on dokumenttielokuva, joka käsittelee pojan ja isän suhdetta, kun isä asuu toisella mantereella. Lapsella on vahva tarve kumpaankin vanhempaan, ja elokuva näyttää harvinaisen rehellisesti ne tunteet, jotka hankala tilanne saa niin lapsessa, isässä kuin äidissäkin aikaan.


Eniten minua kosketti rohkeus, jolla dokumentin ohjaaja ja päähenkilön äiti Inderjit uskaltaa tuoda itsensä ja perheensä kameran eteen. Jokainen, joka on joskus pysähtynyt miettimään äitiyttä, isyyttä tai lasten ja vanhempien välistä välimatkaa, löytää dokumentista mahdollisuuden peilata omia tuntemuksiaan.
Mitä tapahtuu kun isän, äidin ja lapsen tulevaisuuden suunnitelmat eivät enää menekään yksiin? Ja miten kahden mantereen välinen vanhemmuus onnistuu?

Brooklynin pojat on Espoo Cinéssä tänä lauantaina klo 16. Syyskuun alussa elokuvan löytää myös Finnkinon teattereista.

Toimitus/Paula

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Toimitus onnittelee Suomen ensimmäistä tietokirjallisuusprofessoria!

Pitkän odotuksen jälkeen tänään julkaistiin vihdoin tieto Helsingin yliopiston uudesta tietokirjallisuuden ja -kirjoittamisen professorista. Onnea Pirjo Hiidenmaa! Pirjo on aiemmin toiminut mm. Suomen tietokirjailijat ry:n puheenjohtajana ja Kielitoimiston johtajana.

Valtaosa Suomessa julkaistusta kirjallisuudesta on tietokirjallisuutta, mutta aiemmin tietokirjallisuudella ei ole ollut yhtään professuuria. Tietokirjallisuuskin on kuitenkin tutkimisen arvoista!

Lue alkuperäinen uutinen täällä!

lauantai 23. elokuuta 2014

Olkitöitä suunnitteilla? – Nyt on viimeinen hetki kiirehtiä pellolle!





Meillä täällä etelässä puimurit ovat jo liikkeellä ja omat ruisolkeni hain jo elokuun alussa. Olipa se taas ihana päivä – aurinkoinen ja sopivasti tuulinen. Viljelijä viikatteen kanssa ja me olkineidot teimme lyhteet. Sain mukaani jo useita lyhteitä ja loput laitettiin heinäseipäille vielä hieman kuivahtamaan. Heinäkuun ilmat ovat olleet ihanat olkienkin kannalta: kuivaa ja kaunista himmeliolkea on saatavana tänä jouluna!

Pääsimme taas myös todistamaan, että maanviljelijät ovat todella ilmojen armoilla. Sateet vaanivat heinäseipäille laitettuja lyhteitä ja niinpä piti toimia nopeasti, samana iltapäivänä, kun viljelijältä tuli tieto, että viikonlopuksi on tulossa kaatosateita ja nyt on otettava oljet suojaan. 
Työhuoneellani on nyt suloinen tuoreen viljan tuoksu. Meneillään on olkien lajittelu nippuihin, nippujen ripustelu roikkumaan ja sitten alkaakin suunnaton putsausoperaatio korsi korrelta.

Toivotan kaikille himmeliharrastajille mahtavaa olkisyksyä! Nautitaan hyvistä ja kauniista oljista, rakennetaan jouluhimmeleitä ja valmistetaan koristeita! 



Teksti: Pirjo Väisänen
Kuvat kirjasta Olkityöt, kuvaaja: Patrik Rastenberger
Olkityöt-kirjan kirjoittamisen jälkeen Pirjo on muuttanut Fiskarsiin ja avannut työhuoneellaan himmelinäyttelyn. Muutaman viikon kuluttua on Olkikaupassa tilattavissa pitkää ja pätkää olkea omiin olkitöihin ja himmeleihin.

torstai 21. elokuuta 2014

Vera Jordanova vierailulla


Tällä viikolla toimituksessa on ollut kansainvälistä väriä, kun bulgarialais-suomalainen huippumalli Vera Jordanova on kustannustoimittajansa Elsin kanssa viimeistellyt keittokirjaansa Don't Miss a Bite – makuja ja muistoja maailmalta. Nykyisin New Yorkissa asuva Vera on tullut muutamaksi viikoksi Helsinkiin saattamaan kirjansa painoon, antamaan haastatteluja ja tietysti juhlistamaan kirjan ilmestymistä 15.9.

Toimitus suosittelee – 256-sivuisesta kirjasta on tulossa todella ihana ja herkullinen! Siitä löytyy Veran vuosien varrella keräämiä reseptejä ja tarinoita maailmalta. Kirjaa odotellessa voit aloittaa maistelun syksyyn ja sadonkorjuuseen sopivalla lämmittävällä keitolla!

video



Kana-papukeitto limettitortillojen kera

Jotta tämän meksikolaisen keiton liemi olisi oikein täyteläinen, hieron broilerin rintafileisiin ensin erityistä maustetahnaa ja ruskistan ne pannulla. Sen jälkeen paistan fileet uunissa, jotta ne pysyvät mehevinä, ja vasta sitten lisään ne keittoon. Grillaan tomaatit, jotta ne tuovat keittoon savuisen maun. Viimeistelen annoksen rapeilla limetinmakuisilla tortilloilla.

6 annosta

500 g tomaatteja
2 tl chilijauhetta
1 ½ tl jauhettua juustokuminaa
1 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
3 rkl + 1 tl oliiviöljyä
2 broilerin rintafileetä nahkoineen
1 salottisipuli hienoksi silputtuna
3 valkosipulinkynttä hienoksi silputtuina
1 pieni porkkana pieneksi pilkottuna
1 lehtisellerinvarsi hienoksi silputtuna
1 litra kanalientä
650 g keitettyjä mustia papuja

Tarjoiluun
8 isoa vehnätortillaa
3 avokadoa pilkottuina
34 limettiä halkaistuina
6 rkl silputtua tuoretta korianteria

Laita uuni kuumenemaan grillivastuksella noin 250 asteeseen. Halkaise tomaatit ja levitä ne leivinpaperilla vuoratulle uunipellille kuoripuoli ylöspäin. Paahda tomaatit uunin ylätasolla tummiksi, 1015 minuuttia. Ota ne uunista, irrota kuoret, leikkaa tomaatit kuutioiksi ja pane syrjään.

Alenna uunin lämpötila 225 asteeseen, uunivastuksella. Yhdistä pienessä kulhossa 1 teelusikallinen chilijauhetta, ½ teelusikallista juustokuminaa, paprikajauhe, suola ja 1 ruokalusikallinen oliiviöljyä tahnaksi. Hiero se broilerin rintafileiden pintaan.

Kuumenna 2 ruokalusikallista oliiviöljyä keskikokoisessa kattilassa ja paista rintafileet kummaltakin puolelta kullanruskeiksi. Älä pese kattilaa vaan pane se syrjään. Laita rintafileet uunivuokaan ja paista niitä uunissa 4045 minuuttia, tai kunnes ne ovat kypsiä.

Paista sillä aikaa salottisipulia ja valkosipulinkynsiä kattilaan jääneessä öljyssä 23 minuuttia. 
Lisää porkkana ja lehtiselleri ja paista vielä 34 minuuttia välillä sekoittaen. Lisää tomaattikuutiot, 
1 teelusikallinen chilijauhetta ja 1 teelusikallinen juustokuminaa. Paista vielä hetki ja kaada sitten joukkoon kanaliemi. Hauduta 30 minuuttia.

Ota broilerin rintafileet uunista ja anna jäähtyä. Poista nahka. Revi liha kahdella haarukalla suikaleiksi ja lisää ne keittoon. Kumoa joukkoon pavut ja hauduta 1015 minuuttia. Ota kattila liedeltä ja anna keiton jäähtyä hieman. Lisää tarvittaessa suolaa.

Leikkaa jokainen tortilla 8 sektoriin. Kuumenna 1 teelusikallinen oliiviöljyä valurautapannulla ja paahda tortillat. Mausta ne ripauksella chilijauhetta ja muutamalla tipalla limettimehua. Tortillat paahtuvat erittäin nopeasti, joten varo, etteivät ne pala. Käännä ja toista.

Tarjoa keitto lämpimänä avokadokuutioiden, korianterisilpun, limeteistä puristetun mehun ja paahdettujen tortillojen kera.
 

Hei hei kirja! Nähdään syyskuussa!


tiistai 19. elokuuta 2014

Kesäkisan kuvasatoa + voittajat



Kesäkisaan tuli paljon hienoja kuvia! Kirjamme olivat selvästi innostaneet monenlaisiin puuhiin. Kiitos kaikille osallistujille!
 
Tällä kertaa arpaonni suosi Elinaa, Tiinaa, Virpiä, Annaa ja Mimmiä. Otamme teihin yhteyttä henkilökohtaisesti.
 
Toimitus

Elina, Baking Instinct
Tiina, Nukkekoti Väinölän tapaan


Virpi, Baking Instict
Make, Vesille kajakilla
Jennu, Viiden tähden vaellus


Anna, Satoa saunan takaa
Elina, Satoa Saunan takaa
Mimmi, Kotipihan kasvihuone
Anna, Pääkaupunkiseudun retkeilyopas


perjantai 1. elokuuta 2014

Toimitus testaa: Kööpenhamina


 
Parhaimmillaan Kööpenhaminan kevät on kuin Pariisin kevät konsanaan: aurinkoa, kukkivia puita, katukahviloissa istuskelua ja joie de vivreä.
 
Monille suomalaisille Kööpenhamina on yhä paikka, josta on vain viiletetty ohi matkalla Keski-Eurooppaan. Jos et ole vielä tajunnut millainen helmi kaupungiksi puolentoista tunnin lentomatkan päässä onkaan, on korkea aika korjata tilanne.
 
Parhaimmat matka-ajat ovat touko-syyskuu, jolloin ei ehkä sada ihan joka päivä, sekä joulukuu, jolloin voit viettää aikaa lukuisilla joulumarkkinoilla. Tanskalaisilla elämästä nautiskelu on verissä, joten pääset osalliseksi rentoilusta, hyvästä tunnelmasta ja pettämättömästä estetiikasta vaikka sitten viettäisitkin lomasi sadeviitassa.

Kauniina päivänä ei ole hullumpaa tutustua kaupunkiin vanhalla kunnon kanaaliristelyllä. Museoista kiinnostuneiden taas kannattaa tehdä päivämatka Louisianaan, jonka näyttelyiden veroisia Suomessa ei juuri vieraile. Toimituksen kahden hengen iskuryhmä vietti kevätlomansa lähinnä syöden ja juoden.


Torvehallerne
Frederiksborggade 21
    Tanskassa ei ole ollut samanlaista kauppahalliperinnettä kuin meillä, mutta mitäpä tekevät kööpenhaminalaiset? Rakentavat sellaiset hallit, ettei paremmasta väliä, oli perinteitä tai ei.  
    Ruokapainotteisten hallien viinibaarit, kahvilat ja ravintolat ovat täynnä aamusta iltaan. Täällä syöt aamupalaksi takuutuoreet sämpylät, ostat lounaasi kalavaunusta tai vaikka paleodieettipikaruokalasta, juot iltapäiväcavan kuohuviinibaarissa, täydennät oliiviöljyvarastosi punnitusperiaatteella, herkuttelet paikallisella villityksellä, lakritsisuklaalla ja vietät hilpeän illan tapasbaarissa.





Royal Smushi Cafe
Amagertorv / Strøget
    Royal Copenhagen -posliinitehtaan kaupan kuninkaallisen kitsch kahvila.


Værnedamsvej 5
   Menneen maailman charmia ja kaupungin parhaimpiin lukeutuvat aamiaiset.


Larsbjørnsstræde 12
    Periranskalainen ravintola kaupungin latinalaiskortteleissa eli vanhan yliopiston alueella. Kaupunginosa on tunnettu ravintoloista, kahviloista ja second hand -putiikeista.
 
Frederiksberggade 21 / Strøget
    Konditorioiden kuningatar. Liikkeitä ympäri kaupunkia.



Flæsketorvet 
Paté Paté, Bio Mio, Fiskebar
    "Lihakaupunki läskitorilla" eli Köpiksen Meat Packing District on tämän hetken trendialue nummer et. Yhä toiminnassa olevalla teurastamoalueella on lukuisia ylistettyjä ravintoloita ja klubeja. Testasimme vanhaan pateetehtaaseen rakennetun tunnelmallisen Paté Patén, joka ei ollut täysin maineensa veroinen. Kehuja on kuulunut myös ainakin Bio Miosta ja Fiskebarista.

 

Vendersgade 16 / Nansensgaden kulma
    Yllin kyllin tanskalaista hyggeä, erinomaiset pannukakut ja boheemin iltatunnelman tarjoaa Kalaset, joka sijaitsee muutenkin mukavalla Nansensgadellä.


Ahlefeldtsgade 27-29 / Nansensgaden kulma
    Erilaista hyggeä, täytettyjä eläimiä, nukenpäälamppuja ja baaritunnelmaa taas tarjoaa Bankeråt. Oudon tunnelman kruunaa alakerran vessaan johtava pimeä käytävä, jota reunustavat häkkeihin asetellut eläinhahmot.


Viktoriagade 8
    Tanskan pienpanimobuumin tunnetuimpia pelureita on Mikkeller. Panimon omissa baareissa oluita maistellaan kuin viinejä. Me testasimme muun muassa eksoottista karviaismarjaolutta.
 

Østergade 61, 2. ja 3. kerros / Strøget
    Tanskalaisen sisustustyylin intoilijoiden pyhiinvaelluskohde.


 
Vesterbrogade 137 
     Tanskalaista muotoilua koruista huonekaluihin.
 
Rådhuspladsen 37 
    Politikenin kirjakaupassa on tunnelmaa ja kirjojen ohella mainio valikoima lehtiä.

 
 
Ved Amagerbanen 9
    Löytöjen etsijän villi kortti on Den Blå Hal Amagerin saarella. Jättimäinen kirpputori on täynnä ihan kaikkea.
 
 

 
Ilona ja Kaisa / Toimitus