maanantai 9. maaliskuuta 2015

Puutarhuri on kokin paras kaveri – oli keittiö minkä kokoinen tahansa


Nina Laitiainen Hirvihaaran kartanosta toivottaa tervetulleiksi
Heidin, Teijan, Suvin ja kustannusjohtaja Tuija Nurmirannan 
Lumi on jo paikoin sulanut Hirvihaaran paviljongin ympäriltä ja aurinko hellii kirjan julkistamistilaisuuteen saapuvaa juhlaväkeä. Hirvihaaran kartanon puutarhuri Suvi Lehtonen yhdessä Heidi Haapalahden ja Teija Tuiskun kanssa on juuri julkaissut uuden lavaviljelyä käsittelevän kirjan Lavatarhuri.
Oma hyötytarha on monen unelma, mutta miten lavaviljely eroaa tavallisesta kasvimaasta? Lavaviljelyssä kasveja kasvatetaan avomaan sijaan lavoissa. Lämpötila on lavassa  avomaata korkeampi, näin ollen siinä voi kokeilla myös kylmänarkoja lajeja. Rikkaruohot pysyvät yleensä lavasta paremmin poissa kuin avomaalta. Lavaan myös niiden, joilla ei ole perinteistä viljelymaata, on mahdollista perustaa oma hyötykasvitarha. Lisäksi lavassa tarhaa voi hoitaa ergonomisemmassa asennossa.

Lavatarhuri-kirjassa pääsee tutustumaan siihen, kuinka oma lava kannattaa rakentaa, miten kasvit valintaan ja kuinka eri lajit lavassa parhaiten viihtyvät. Vinkeillä valitset omaan lavaasi parhaat vihannekset, ehkä papuja, lehtikaalia ja parsaperunaa...

Kirjan julkistamistilaisuudessa Hirvihaaran keittiömestari Mikko Liikaluoma kuvasi myös sitä, kuinka hyötytarha on muuttanut hänenkin työtään. Pitkälle suunnitellut ruokalistat ovat historiaa, ja nyt kukin kokonaisuus rakennetaan niistä raaka-aineista, jotka kulloinkin ovat parhaimmillaan. Vieraat voivat nähdä kokin pistäytyvän tarhassa hakemassa yrttikimppua tai puutarhurin kantavan sisään korillista kurpitsaa. Jokainen voi omaa mielikuvitustaan käyttäen pohtia, mitä illalla tarjotaan. Ammattilainen sen tietää: sillä on väliä, mistä vihannekset tulevat. Ja nyt omasta hyötytarhasta voivat haaveilla nekin, joille perinteisen kasvimaan pitäminen on mahdotonta.
Suvin viljelyoppeihin voi tutustua Lavatarhuri-kirjassa ja Suvin kevään puutarhakursseilla. Kannattaa kuitenkin varoa, lavoilla on kuulemma tapana lisääntyä. Yhdestä lavasta aloittanut huomaakin seuraavana vuonna lavoja olevan kaksi ja kahden jälkeen neljä ja neljän jälkeen… No, kuka niitä enää laskee.
Kuva Suvi Lehtosesta kirjasta Lavatarhuri (kuvaaja Teija Tuisku)
Muut kuvat ja teksti: toimitus/Paula

Ei kommentteja: